Mama, mormor säger att barnet har dött. Mama är jag och han som säger det är min chaufför för dagen. Jag stirrar oförstående på honom och ber honom upprepa vad han sagt. Han gör det snällt, mama, barnet ni jobbade med på kliniken säger mormor (farmor) är dött. Hurså dött? ja, det är vad hon säger, vill du att jag stannar bilen? Naturligtvis vill jag det. Det är ju bara några minuter sedan sjuksköterskan tog tempen på ungen, dessutom var han ju "död" för en timme sedan också. Vill säga, en av mina sjuksköterskor kom till mig och informerade att det satt en äldre kvinna med ett dött barn i famnen. Jag funderade i mitt stilla sinne, vad vill ni att jag skall göra åt det då? Tog i alla fall en titt på barnet och det var ju en iskall liten krake på ca 1 1/5 år. Jag skall just lämna barnet svept hos mormodern när jag upptäcker att ögonen rör sig. På med livräddningsfoliet och filtar, försök att få in kanyl som dock misslyckas och till slut efter åtskilliga försök och barnet inte verkar helt medvetslöst beslutar vi att sätta en sond och ge vanligt sockervatten. Sockret ber jag en av killarna hämta hos bys äldste. Tuben ner och i det skedet har barnet kvicknat till, han gör till och med lite motstånd. Allt det här resulterar till att han kräks upp en klar vätska med nåt som ser ut som halva löv. Betyder alltså att de har försökt sköta honom tillsammans med lokala medicinmannen fast hela sällskapet nekar till det. Barnet repar sig och tillsammans med de andra tar jag honom alltså i bilen. Det är kanske överdrivet att ta honom till sjukhuset för han verkar inte alltför uttorkad, inte har han malaria, inte har han lugninflamation, i det stora hela vet jag inte om det är så stora fel på honom. Lite undernärd men kanske är det bra att visa upp honom för en läkare i alla fall. Nästagång jag hör av barnet skall han vara död igen. Alltså, jag ut från bilen, tar tag i barnet som sjuksköterskan säger har en mycket obetydlig andning. När jag har barnet i famnen kan jag nog bara med god fantasi se något andetag och pulsen är obefintlig. Nåt måste jag göra. Förstahjälp väskan innehåller allt annat en mask och blåsa så det får bli mun mot näsa-mun. Luften går lätt in men vi får inte hjätat igång. Alla mammor i bilen sitter tysta och tittar på medan Victoria och jag jobbar, likväl som halva byn där vi råkat parkera vid vägkanten. Mamman gråter förtvivlat och senare förstår jag att förmodligen  också bittert. Efter en natts funderande av alla oss i personalen har vi kommit till samma slutresultat, mormor lykades kväva barnet utan att vi förstod reagera. Hon hade förmodligen gjort det redan på kliniken men misslyckades då. Sjuksköterskan är från södra delen av landet var man inte har den här kulturen att avsluta ett barns lidande? och jag hade bara hört talas om det men inte råkat ut för det själv. Dessutom tror jag inte så mycket på lidandet i det här fallet utan mormor tyckte väl hon hade viktigare saker att göra inför Id al fitr en att tilbringa tid på sjukhuset med ett litet barn. Nu är vi dock överens i hela teamet om att ingen mormor får sitta med barnet vare sig i bil eller på klinik. Är de med i bilen måste mamman ha barnet och en sköterska sitta mellan mor och den äldre kvinnan. Tyvärr måste ännu ett barn mista livet innan vi lärt oss vara på vår vakt.

Mama, siis minä, kuulen,kun kuski sanoo ,että yksi lapsista auton takaosassa on kuollut. Miten, niin kuollut. Tuijotan kuskia ymmärtämättömänä. Hän toistaa, että isoäiti sanoo lapsen olevan kuollut, haluatko , että pysäytän auton. Tottakai haluan. Mikä lapsi, kysäisen.,ei mene oikein mamalle jakeluun. Sama, jonka kanssa te teitte, niin paljon töitä klinikalla. Hyppään autosta sen vielä ollessa liikkeessä ja mietin mitä ihmettä on tapahtunut. Aikaisemmin,sairaanhoitaja oli klinikalla tullut ja ilmoittanut, että vanhempi nainen istuu kuollut lapsi sylissä, voisinko vilkaista sitä. Jaha, ihmettelin mielassäni, ja mitähän minun sille pitäisi tehdä. herättää henkiin? Menin kuitenkin katsomaan mistä oli kyse. Lapsi makasi shaalin alla hengittämättömän näköisenä ja kylmänä. Kun , kuitenkin päätin katsoa lasta jostain syystä tarkemmin, mielestäni ruumin silmät liikahti. Äkkiä lapsi tädiltä ja foliot ja filtit esille. Yritimme saada kanyylia laitettua, mutta se ei sitten onnistunut alkuunkaan. Saatin me ne suoneen, mutta eihän ne toiminut. Lapsi oli jotenkuten tajuissaan joten viimeisenä epätoivoisena tekona päätimme laittaa nenämahaletkun. Letku sisään ja tämä ei lollut nuoren miehen mieleen jolla jo oli hiukan voimia protestoida joka vuorostaan sai hänet oksentamaan. Oksennus olikin sitten omituista. Vettä jonka seassa oli lehtien näköisiä kappaleita. Jotain oli siis ilmeisesti koetettu hoitaa kylän poppamiehen toimesta, vaikka lapsen mukana ollut seurue kiisti sen. Lapsi kuitenkin vikjistyi, kun oli saanut tämän ulos ja annoimme vahanajan sokerivettä letkuun. Kylän päällikkö on aina ,niin auttavainen,kun tarvitsen tällaisia kotikonsteja, sieltä saa aina pientä apua. Puuroa nälkiintyneille kuskeille ja nyt sokeria lapselle. Päätin, että lapsen olisi parasta tulla sairaalaan lääkärin tutkittavaksi ja seurantaan, vaikkei enää vaikuttanutkaan vakavasti sairaalta. Ei enää alilämpöä, ei kuumetta, ei keuhkokuumeeseen viittavaa, ei malariaa , ei kuiva, mutta kuitenkin. Ja tässä nyt olin. Hengetön lapsi sylissäni keskellä kylätietä. Rinta liikkui ehkä hyvällä mielikuvituksella ja pulssikin saattoi tunuta muutaman kerran ja sitten ei mitään. Mitä tehdä, onhan minulla ensiapulaukku, mutta tuntui, että tähän hätään sillä ei nyt tehnyt paljoakaan. Kaikkea se sisältää, vaan ei mitään millä saada ilmaa ihmiseen, ei suuren eikä pieneen. Eli emmin, hetken ja sitten aloin antaa suusta suuhun (nenäsuu) tekohengitystä vaikka tiesin sen olevan lähinnä omaa itseäni varten, eikä niinkään lapselle avuksi. Ilma meni kevyesti sisään, mutta emme onnistuneet samaan sydäntä enää käyntiin. Äiti itki (katkerasti) ja suruissaan ja laitoin pesueen taksiin ja kotimatkalle, olimme sairaanhoitajan  kanssa ymmällämme, mitä oikein oli tapahtunut. Hän oli hetkeä aiemmin ottanut lapselta lämmön ja kakru oli pistänyt hanttiin ja vaikuttanut normaalilta. Meiltä meni koko tiimin kanssa yö miettiessä tätä, kukin omalla tahollaan ja kaikki päädyimme samaan lopputulokseen, isoäiti oli tukehduttanut lapsen. Täällä se on vanhempien naisten tapa päättää lapsen kärsimykset. Tässä tapauksessa en tosin usko, niinkään kärsimykseen, kuin siihen että tänään on Id al fitr ja hän ei mokoman puolitoistavuotiaan kakaran takia aikonut viettää vuoden kiireisintä aikaa sairaalassa. Minun henkilökunta on pääosin maan etelä-ja keskiosista missä tämä ei ole tapana(tukehduttaminen) ja minullehan tämä on ihan uutta. Olin vain kuullut ,että tätä tapahtuu useasti lasten vuodeosastoilla ja varsinkin yö aikaan. Siksi täällä ei isoäidit saa yöpyä sairaalassa. Me päätimme, että jos isoäitejä on klinikalla tai autossa, he eivät saa pitää lasta sylissä, ja hoitajan on tstuttava lapsen ja isoäidin välissä, kun lapsi on äidin sylissä. Ilmeisesti kyseinen nainen oli yrittänyt tätä samaa temppua jo klinikalla, mutta epäonnistunut. Valitettavast vielä yhden lapsen oli kuoltava ennekuin saamme jollain lailla kitkettyä tällaisen kulttuurin täältä pois.