Kuravesi ulottuu kuskia reisiin ja Jerry on kuitenkin kohtuullisen kokoinen kaveri. Minä katselin veden virtausta jo ihmeissäni ja Jerry ilmoitti, että hän ei riskeeraa ajaa tuosta autolla. Viimevuonna näiden vesimassojen mukaan oli huuhtoutunut kuorma-auto. Olin päätöksestä tyytyväinen. Olimme ainoa auto, koska lapsen lisäksi joka kuoli matkalla ,autossa oli lapsi joka tarvitsi kipeästi verta. Lasten vastaanoton ylihoitaja oli aamupäivällä tullut kysymään jos minä voisin kerätä pesueeni ja lähteä aiemmin lapsen kanssa jolla Hb oli 3.2g/dl, eli matala. Äiti ei kuitenkaan voinut lähteä siltä seisomalta meidän mukaan vaan hänen piti ensin taivaaltaa kotikylään ilmoittamaan kotiväelle. Sen lisäksi me tarvitsimme verenluovuttajaksi miespuolisen sukulaisen. Lapsi saa toki itselleen sopivaa verta, mutta koska me emme osta verta, meidän tarvitsee täytää omat varastot sitä mukaa, kun niitä tulee käytettyä. Lapsi oireili jo nopealla pulssilla ja hengityksellä ja sen lisäksi emme voineet nesteyttää häntä ja ainoa antibiootti mikä meillä oli saattaa aiheuttaa anemiaa joten mahdollinen infektio sai ihan rauhassa rellestellä. Kun viime jutun kuollut lapsi oli äitinsä ja isoäitinsä kanssa saatu paluumatkalle meidän matka jatkui hiljaisuudessa, kunnes pääsimme tähän tulvakohtaan. Olin aamulla tokaissut, että pari sadetta lisää ja joudumme ajamaan klinkalle ylimääräisen mutkan. Nyt siis riitti yksi sade. Varoitimme perässä tulevia kolmea autoa tästä tiestä ja, niin heidän ei tarvinnut heittää tätä ylimääräistä lenkkiä. Kun vihdoin pääsimme päätielle jouduimme semmoiseen rankkasateeseen ,että harvoin olen nähnyt. Iltapäivä pimeni synkeäksi, salamat olivat ainoa valaistus ja vettä tuli, niin että keskiviivaa seuraamalla pystyimme arvioimaan, että olemme edelleen tiellä ja oikealla kaistalla. Kiitin onneani, että Jerry oli päivän kuski, minua pelotti jo hänenkin kyydissä ja muiden kyydissä olemista sellaisessa kelissä en varmaan olisi kestänyt. Kaiken tämän seurauksena saavuimme Goronyoon tunnin muiden autojen jälkeen, mutta tämä lapsi ja muut mukana olleet on kotiutettu nyt suht hyvässä kunnossa.

Jerry står i brunt forsande vatten ända upp till låren. Han är en relativt stor karl så när han tyckte det var för farligt att köra genom vattnet litade jag fullt på hans omdöme. Förra året hade vattnet slopat med sig en lastbil och jag hade ingen lust att pröva hur det skulle gå för vår bil. Vi var den ända bilen för förutom barnet som dog hade vi med oss ett barn med ett Hb på 3.2g/dl och han mådde si så där. Vi hade bestämt att jag tar alla barnen och mammorna med mig och åker i förväg så fort som mamman till den här gossen hade varit hemma och meddelat att hon åker med oss. Dessutom måste hon hitta och övertala nån manlig släkting som var villig att ge blod. Barnet får ju sin påse men vi varken säljer eller köper blod så vi behöver nån i släkten som ersätter blodet åt oss. Efter att satt det döda barnet och mor och mormor i taxi hem fortsatte resan i tysthet ända till den översvämmade vägstumpen. Det var ca 20 minuter kvar till Goronyo men vi kunde inget annat en informera de andra bilarna att inte ta den vägen och själva fick vi vända och åka en halvtimme tillbaka. När vi äntligen var ute på huvudleden fick vi världens åskregn över oss. Allt blev mörkt, ända ljuset var blixtrarna och det forsade ner vatten. Att följa vita mittlinjen och hälst på högersida om den var ända sättet att veta att vi fortfarande var på vägen.Det var riktigt skrämmande. Jag tackade chaufförernas chef att jag råkat få Jerry som chaufför den dagen för amnars skulle jag säkert krävt att bilen måste parkeras i väntan på att regnet avtar. Vi kom till slut efter tre timmars körning till Goronyo, en timme efter att de andra bilarna var där. Men ,alla barnen som fanns vid det tillfället i bilen är numera hemma och mår bra.