Sunnuntaina, kun olin parahiksi sulanut auringossa ja istuin turisemassa pomoni kanssa, sain kiireenvilkkaa juosta leikkaussaliin. Lastenlääkäri oli kaupungilla ostamassa jäähyväislahjoja vauvalan tytöille, joten kaksoissynnytykseen hälytettiin minut apuun. Apulaislääkäri oli siellä jo leikkaussalivaatteissa ja äitiä puudutettiin. Luvassa oli 30+6 viikolla olevat kaksoset (siis noin 7 kuukauden alussa). Ei mikään erikoinen juttu kotona, eikä ollut täälläkään alkuun. Saimme pöydille, kivat lapset jotka 1min iässä tarvitsivat vähän apua, mutta kummatkin parkui ja oli tulipunaisia 5 minuutin iässä. Katsoa tapittivat sitten ihmeissään meitä, kun menimme pihan poikki vauvalaan. Sen jälkeen alkoikin sitten tunti tunnilta ongelma jota ei voitu meidän eväillä ratkaista. Eli happea meillä on, mutta ei konetta jolla paineella voitaisiin keukot pitää auki, joten isompi menehtyi yöllä ja tänään pienempi kuoli minun syliin. Tuntui katkeralta, kun tiesi, ettei olisi tarvittu, kuin paineella ilmaa, niin olisi kaksi hienoa lasta saanut hyvän elämänalun. Tässä kaupungissa tosin voidaan hoitaa tällaisia lapsia tosi hyvin, mutta vanhemmilla täytyy olla varaa maksaa hoitovuorokaudet, ja sitä ei tällä perheellä ollut. Lapsi kuoli sitten taas minun syliin koska perhe halusi säästää äidin tunteita. En tiedä olisinko minä äitinä ollut ihan samaa mieltä, mutta näitä ovat nämä erilaisten kulttuurien väliset erot

På söndagen efter att jag tinat upp i solen blev jag blixt inkallad till operationssalen. Barnläkaren var ute på stan för att handla avskedspresenter till avdelningens sköterskor och det var fråga om tvillingfödsel. Tvillingar i vecka 30+6 (ca 7 månader). Läkaren för dagen var redan i full mundering redo att ta emot tvilling ett och jag ärades med den andra lilla kråkan. Båda var bra genast från början. De behövde lite hjälp med övertryck vid 1 min ålder men redan vid 5min skrek båda i högan sky och var illröda. Sedan plirade de storögt omkring sig när vi traskade över gården till bebisavdelningen. Efter några timmar fick vi sedan bekymmer och det för att vi inte har maskiner som ger luft med tryck så barnen kan hålla lungorna öppna. På söndag kväll dog den större och idag dog den mindre i min famn. De orkade inte göra allt andningsarbete själva. Bittert, två fina barn som enkelt skulle klarat sig hos oss. Det finns alla dessa möjligheter att klara de här barnen även här men då skall föräldrarna ha pengar att betala för dygnen barnen behöver vara på sjukhus och de hade inte denna familj. Anledningen till att barnet dog i min famn var att familjen ville skona mamman från att bli ledsen. Jag vet inte om jag som mor skulle ha kunna tänka lika, men det är väl det här som kallas kulturella skillnader