Tobii or not tobii, en fråga som jag fick svar på i förgår. Tuberkulos eller lungcancer, det var bara att snällt vänta och se vad tant doktor kommer fram till. Lyckligtvis inget fel på lungorna till slut. Men resa ifrån Finland fick jag inte på grund av smittorisken. Ingen hosta hade jag heller så jag utsattes för bronkoskopi för att utreda vad det var för knas men min röntgenbild. Som sagt inget alls och i ilfart till Sverige för att handla allt som skulle handlas och sedan snabbt ner med allt i resväskan och tillbaka till Nigeria, trodde jag. När allt var packat och klart fick jag ett e-mail om att jag inte kommer vidare från huvudstaden Abuja på grund av generalstrejk så de har bokat om mina biljetter och jag åker kanske nästa söndag istället. T   ack och lov för systrar som har en som inneboende och tusen tack till alla mina vänner och min far som gillar att leva farligt och lät mig bo hos dem medan tuberkulosutredningarna pågick.

Tubior not tubii. Tuhannen taalan kysymys. Jotain hämärää minun keuhkokuvassa oli ja, niin jouduin matkustuskieltoon Suomen puolella. Eli, kun en saanut yskittyä purkkiin ,sain rankaisuksi läpikäydä bronkoskopian. Sitten vain vanhana tupakoitsijana(entisenä) odottelemaan vastauksia. Onneksi kaikki oli hyvin, ja mitään ei löytynyt. Vauhdilla matkaan Ruotsiin. Ostoksille ja ostokset pika vauhtia matkalaukkuun ja menoksitakaisin Nigeriaan. Niinhän se piti olla. Kun laukut oli pakattu sain e-mailin jossa matkani oli peruttu, Nigeriassa olevan yleislakon vuoksi joten olen taas rannalla ruikuttamassa. Ensi sunnuntaina otetaan taas uusi yritys etelään päin. Kiitos sisarilleni jotka majoittivat minut ja suur kiitos kaikille ystäville ja isälle Suomen puolella jotka tykkäävät elää vaarallisesti ja ovat majoittaneet mut koko sen ajan, kun tuberkuloosi vastauksia odoteltiin.

Hej alla! jag har inte glömt er. Jag är på semester som i sig inte är nåt intressant att rapportera om. Dessutom på ren svenska sket sig alla planer, big time. Sitter nu i Finland hos vänner och väntar på hur livet kommer att se ut de närmaste veckorna. Återkommer när jag själv är klokare (lär inte bli i all hast), jag menar att jag skulle bli klokare. Nå, jag får ju en ordentlig vila och hinner sällskapa med de vänner jag har här.

Heippa kaikki! En ole unohatnut teitä. Olen lomalla ja siinä nyt ei ole mitään ihmeitä kirjoittamista noin, niinkuin yleensäkään, puhumattakaa nyt, kun kaikki suunnitelmat meni päin per.. big time. Istun nyt Suomen puolella ihmettelemässä miltä kevät tulee kohdallani näyttämään. Kirjoitan heti, kun itsekin tiedän enemmän tilanteestani. hyvä puoli on hyvät ystävät joiden luona saan majailla ja nyt ehdin sekä levätä, että seurestalla heidän kanssaan ihan monia päiviä putkeen.  

Vet du vad vi skall göra med de här ankorna, frågar min arbetskamrat mig. Ankorna? Ja, säger han och pekar på två ankor som ligger och trycker vid vattentunnan. Jag stirrar på ankorna och funderar vad de är för några. Om jag förstått rätt skall vi ha dem till julaftons middag, säger min kollega. De skall visst matas först med diverse örter innan de äts om jag förstått rätt. Vi har en ny fransk kille i vårt gäng och han tycker om matlagning. Nu hade han köpt dessa fåglar men åkt till Goronyo innan säljaren kom med ankorna och kvar i Takakume blev alltså ankorna och jag och min kollega. Vadå, är det meningen att vi skall sitta med dessa fåglar i famnen hela vägen till Goronyo, nu fattar jag inget? Jag tänker inte göra det,han får ordna det på nåt annat sätt. Han blev ju upprörd när vi träffades i Goronyo men sedan lyckades han ordna upp det på nåt annat sätt. Nu är väl dessa ankor saligen uppätna igår kväll, själv höll jag mig till lax och skinka.

Tiedätkö sinä mitään näistä ankoista? Mitkä ankat? Nämä, sanoo työtoverini ja osoittaa vesitynnyrin vieressä makaavia täriseviä ankkoja. Mistä nämä ovat tulleet? Meidän uusi ranskalainen työkaveri osti ne jouluruuaksi, mutta joutui jättämään ne tänne Takakumeen , kun hän lähti kaupunkiin takaisin, kertoo kyseinen kolleega. Sanoiko hän sinulle, mitä meidän pitää tehdä niille? Minulle, minä en ole kuullut näistä mitään. Onko tarkoitus, että ne otetaan Goronyoon elävinä vai kuolleina?, Minä en ainakaan aio istua tuntia autossa ankka sylissä, sen enempää elävänä kuin kuolleena. Jätimme siis ankat sinne ,josta meidän uusi kokkimme oli tuohdusissa, kun tulimme takaisin ja ilmoitimme asiasta hänelle. Ankkojen oli tarkoitus syödä ranskalaisia yrttejä ennen tappamista, jotta ne olisivat aattona hyvän makuisia. Onneksi hän sai sitten ankat jotenkin Goronyoon ja nyt ne ovat vissiin sitten eilen nautittu oikein maustettuina. Itse olen nauttinut sillistä ja kinkusta.

För flere år sedan (25) sa jag , att jag kan bli allt annat men aldrig sjuksköterska. No, när jag väl studerat till sjuksköterska sa jag att jag kunde tänka mig alla andra specialiteter en hälsovårdare. Det slutade med att jag blev hälsovårdare. Jag kunde bara tycka att det blev fel och månne jag nånsin kommer att göra nåt med den utbildningen. Sedan kunde jag tänka mig att jobba med lätt prematura barn men aldrig att jag skulle börja med intensivården och all den stress det medför. Ja,ja, jag hade 10 bra år och fem lite segare inom det området. Att jobba i nån bortglömd håla med att hjälpa behövande har heller aldrig varit min grej, trodde jag. Nu är det så att jag trivs enormt bra och känner för första gången på länge att det är roligt att jobba. Det betyder inte att jag inte tycker bebisarna hemma är ok men det här är ett annorlunda jobb. Sedan har det här med forskining aldrig riktigt varit min grej. Nästa vår måste jag dock göra en mindre studie om ett projekt jag startat för att se om det ger några resultat. Sitter alltså flere timmar till dagen och läser forskningsresultat och hur andra har gått tillväga för att se hur jag skall gå vidare med mina frågor och vinklingar. Har alltså fått svälga en hel del av mina ALDRIG. Bra att man har ett bra självförtroende och kan ändra på sig och kan skratta åt sig själv.

Minusta ei koskaan pitänyt tulla sairaanhoitajaa. Olin jopa liian vanha enää kouluttautumaan (olin 28 v.). Kun sitten vastavalmistuneena sairaanhoitajana piti valita erikoistuminen tiesin varmasti, etten koskaan hae terveydenhoitajaksi. No, se minusta sitten tuli vähän, niinkuin vahingossa. 22 vuotta olen sitten naureskellut, että mitähän minä niillä papereilla teen. Täällä sitä nyt ollaan terveyskasvatusta antamassa. Sitten viihdyin tosi hyvin lastenvalvontayksikössä, ja lääkäreiden patistuksesta huolimatta en halunnut vauvojen teholle. Menkööt muut, minä en sinne koskaan mene. Työ joka stressaa hengiltä, ei koskaan. Viihdyin sitten vauvojen teholla hyvin kymmenen vuotta ja vähän takkuisesti viisi vuotta lisää. Työskennellä köyhien ja kurjien kanssa jossain jumalan hylkäämässä paikassa ei myöskään ole koskaan ollut mua varten. Täällä olen ja viihdyn vallan mainiosti. Tutkimusten teko ei myöskään kiinnosta, paitsi nyt , kun olen käynnistänyt uuden projektin täällä, ja haluan tietysti tietää olenko oikeilla jäljillä. Luen siis tutkimustuloksia ja tapoja miten muut ovat samaa asiaa tutkailleet ja olen tullut siihen tulokseen, että tämä on vallan inspiroivaa. Onneksi on, niin hyvä itsetunto, että pystyy muuttamaan mieltään ja nauramaan itselleen. Olen saanut niellä koko joukon näitä EI KOSKAAN juttuja.

 Meillä on hyvää ruokaa täällä ja riittävästi (vyötärön ympärys sanoo, että ihan liian kanssa), mutta joskus tekee kuitenkin mieli jotain omatekemää. Eli meidän miehet keksi miehiseen tapaan, että he haluaa grillata viikonloppuisin. Täällähän nyt , kun ei ole T-pihvejä eikä grillimakkaroita valmiina, niin ne pitää ostaa elävänä. Eli vuohi markkinoilta ja pojat veitsien kanssa puuhiin.

Vi har bra mat här och tillräckligt (midjemåttett visar, att det finns mer en nog), men ändå vill man nångon gång

På väg mot sitt öde

Viimeinen matka

Årdentligt med maginnehåll i den här geten

Vatsa on pullollaan ruokaa

Ingen skrytgrill från over there

Ei mikään Usasta tuotettu kerska grilli

  laga maten själv. Våra killar vill på mäns sätt, grilla, som man gör hemma på helgen när vädret tillåter. Här finns dock inte nån färdig flintastek eller korvar så man får börja mera från början så att säga. Köpa en get på marknaden och sedan ta till kniven.

Nej, det är inget nytt och spännande inom EU utan Emergency Triage Assesment and Treatment kurs som jag gick förra veckan. Det var en bra kurs såsom alla jag har haft glädjen att få göra. Stackars barn  som blev utsatt för en viting. Det  måste ha varit tillräckligt läskigt att komma till sjukhuset utan att dessutom behöva stå ut med att bli undersökt av en elien. Jag klarade av tenterna och kommer att ha nytta av det jag lärt mig. Så som att sätta intraosseus infart. Kycklingben är väl en sak, om jag nånsin vågar gröra det på ett barn är en helt annan femma. Dessutom har vi inte borren som lär vara lätt att använda, utan vi borrade in nålen med handkraft. Men har jag ett medvetslöst barn i chock är jag väl tvungen att skärpa mig. Ungen har ju inte så mycket andra val vad beträffar överlevnad. Ja, ja mycket skall man utsätta sig för här i livet.

 Tämä kirjain yhdistelmä ei ole mikään EU:n alainen juttu vaikka siltä kuulostaakin. Tämä oli kurssi Emergency Triage Assesment and Treatment johon osallistuin viimeviikolla. Oli hyvä kurssi ,niinkuin kaikki kurssit ovat olleet joihin olen osallistunut. Lapsi parka tosin oli kauhuissaan, kun joutui valkolaisen tutkittavaksi. Hänellä on varmasti ollut parempiakin päiviä, kuin tämä. Ensin joutua sairaana poliklinikalle ja sitten vielä vieraan olion kopeloimaksi. Kurssin yksi anteja oli intraosseus tipan(neulan) laitto. Saa nähdä uskallanko sitä ikinä oikeassa elämässä käyttää. Kai sitä kaun sitten kuolleen kananluuhun saa porattua, mutta ihmiseen onkin sitten toinen juttu. Sen lisäksi meillä ei ole siihen poraa,vaan se pitää omin käsin porata sisään. No, ehkä jos tajuttomalla, shokissa olevalla lapsella ei ole muuta mahdollisuutta selviytyä, niin kai se on uskallettava.Joskus sitä miettii, että pitääkö sitä koko ajan laittaa itsensä tilanteisiin, jotka aiheuttaa lievää paniikkia. Eikö vain voisi tyytyä tavalliseen arkeen?  

Syksyn meitä oli täällä vakituisesti yhdeksän ulkomaalaista työntekijää, joista kaksi suomalaista. Verrattuna Suomen väkilukuun prosentuaalisesti olimme hyvin edustettuina. Samaa pätee Tukholman Astrid Lindgrenin lastensairaalaan. Olemme nimittäin molemmat siellä töissä. Ikkunat vastakkaisella puolen katua ja osastoilla paljon yhteistyötä. Kummatkin olemme olleet kymmenisen vuotta kyseisessä sairaalassa duunissa ja viimeiset vuodet tehneet ainoastaan yötöitä. Käytämme samaa kolmosen bussia, mutta kumpikaan ei ole nähnyt toista, ennekuin nyt tapasimme syyskuussa Goronyossa keittiön pöydän äärellä. Merja lopettelee nyt tällä viikolla sopimustaan joten jään taas yksin tänne pitämään Suomen lippua korkealla. Jäi minulle kuitenkin perinnöksi ruotsalaiset hollannikkaat.  

Även en skjorta blev jag med

Jäi myös paita muistoksi

Vi var hela hösten nio utlänningar här. Två av oss var från Finland och med tanke på hur få finländare det finns i världen är vi ju prosentuellt sett och slår alla andra nationer här. Samma gäller arbetsgivare på hemmaplan. Vi jobbar båda på Astrid Lindgrens barnsjukhus. Föntren mittemot varann och med många gemensamma patienter. Båda har vi jobbat nästan tio år i Sverige och sista åren bara nattpass. Vi använder samma treans buss men har ingen minnesbild av att ha sett varann innan vi träffades vid middagsbordet i Goronyo. Merja åker hem i slutet av denna vecka så då måste jag igen representera Finland ensam. Jag fick ändå ärva en bit av skandinavien och traskar nu omkring i hennes avlagda träskor.

Jag undrar hur det gått för min lilla flicka som jag skickat till Sokoto för operation. Hon är den första av mina "privat patienter" som kommit över 10kg gränsen. Hon har läpp-och gommspalt. När jag kom hit förra vårvintern så uppenbarade sig fyra stycken barn till mitt program med remiss från läkaren, för avdelningen med undernärda barn. När alla hade varit 14 veckor och det var dags för oss att skriva ut dem, för att de inte kan hänga i evigheter i vårat program,vägrade sjukhuset ta dem tillbaka. De tyckte de var hopplösa fall som åkte in och ut hos dem. Jag försökte försiktigt säga att det kanske var fel på dem när de inte lyckades få mammorna lärda, hur de skulle mata barnen och framförallt hur ofta och hur mycket. De förstod inte vad jag snackade om. Så, då återstod för mig att hitta på nåt. Mammorna var olyckliga för de visste inte hur de skulle få dessa 4 kilos barn att växa med evinnerliga diareer, snuvor och malaria attacker. För statistikens skull, kunde jag inte ha dem i vårt program så de fick bli mina privata barn. En har antagligen dött. Mamman fick visst inte mycket stöd från resten av familjen och de var även så fattiga så hon inte hade råd att komma till oss ens varannan vecka. Sista gången jag träffade henne hade hon gått ner i vikt och vägde 3.3kg 13 månader gammal och hade kronisk diarre och sedan har jag inte sett henne. Jag har även en liten gosse som jag inte lyckats få till mera en 5.7kg men där misstänker jag även hjärtfel för hans insida av läppar är ibland gråblå. Men vid lunch i måndags fick jag telefonsamtal som gjorde mig verkligt glad. Flickan på bilden var och hälsade på och det var underbart att se hur bra resultat de hade nått med henne. Jag har en till som nu är lite över 8kg och jag hoppas hon kan opereras i januari.

Mietin eräänä päivänä, että mitäköhän kuuluu pikkutytölle jonka lähetin Sokotoon leikkausta varten. Minulla on täällä pari, eli neljä pientä suu-kitalakihalkio lasta joita olen kasvattanut. Kaikki neljä ilmaantui meille viime kevättalvena lähetteellä lastenosastolta joka on erikoistunut nälkiintyneisiin yksilöihin. Oltuaan 14 viikkoa meillä oli aika kirjoitta heidät ulos meidän ohjelmasta, kun ei ne voi iät kaiket roikkua meilläkään ohjeiden mukaan. Eli silloin lapsi pitää lähettää takaisin osastolle lisätutkimuksia varten jos ei meillä olla onnistuttu samman kunnon painon nousua aikaiseksi kolmessa kuukaudessa. Minä reippaana tyttönä ihan itse vein kyseiset lapset osastolle. äidit tosin napisivat, etteivät ne siellä kuitenkaan tee mitään. Sokoto vaatii, että nämä lapset painavat 10 kg, ennenkuin he ryhtyvät leikkaamaan ja lasten painot pyöri koko ajan siinä 4-5 kilon välillä. Osasto repi pelihousunsa, kun he näkivät nämä lapset ja äidit ja rupesivat kyselemään minulta, mitävarten minä tuon nämä heille. Ei , äidit osaa niitä sitten kuitenkaan kotona hoitaa. Minä yritin varovasti vihjata, että olisikohan henkilökunnassa mahdolisesti jotain vikaa , jos ei osaa opettaa äitejä ,miten useasti, millä tavalla ja mitä ruokaa syötää näille lapsille.Ei mennyt jakeluun. Otin siis lapseni takaisin ja olen hoitanut niitä tilastojen ja kirjojen ohi privaatitsti. Yhden pikkutytön olen ilmeisesti menettänyt. Viimeksi, kun tapasin hänet, hänen paino oli laskenut 3.3kg (13 kuukautinen) ja krooninen ripuli ja sen koommin en ole tyttöä nähnyt. Äiti ei ilmeisest saanut tarpeeksi tukea kotiväeltä ja hän oli sen verran kaukaa kotoisin, ettei hänellä ollut varaa tulla meille edes kahden viikon välein. Yhdellä minun pienistä pojista epäilen myös olevan sydänvika koska huulten sisäosa on välistä harmaansininen ja kasvu erittäin hankalaa. Mutta yksi tytöistä on nyt yli 8 kiloa ja toivon , että hänet voitaisiin leikata tammikuussa. Niin , siis sain maanantaina ruokatunnilla puhelun, "mama, täällä on sinulle vierailijoita, kun tulet teltatalle takaisin". Ja, niinhän siellä oli onnellinen äiti mörtsin pikkuisen kanssa. Me muut olimme joka tapauksessa onnellisia ja toivottavasti tyttökin osaa myöhemmin arvostaa kaikkea minkä joutui läpikäymään.